www.kurejoenms.fi
Suurpetohavainnot
Suurpetohavainnot (karhu, susi, ilves ym) Timo Koppelomäelle p. 040 583 5477 tai täytä havaintolomake tästä

Seuran raja pohjoisessa;Haukkalan Ms:n kanssa

Jo pitkään on jatkunut epätietoisuus seuran rajoista  Haukkalan Ms.n kanssa.

Hirvenmetsästyksessä on ”niin kauan kuin minä muistan” ollut vallitseva käytäntö, että rajana on ollut valtatatie 16.

Seuralla on aikoinaan toistaiseksi voimassa oleviksi  tehtyjä vuokrasopimuksia, jotka koskevat myös alueita  valtatie 16:en pohjoispuolelle(Haukkalan puolella).

Soittelin Haukkalan metsästysseuralle(Olli Rintala)  asiassa ja hänen antamansa tiedon mukaan heillä on myös sopimuksia samoihin  palstoihin.

Epätietoisuuden ja eripuran välttämiseksi  olen siirtänyt kotisivulla olevan kartan  rajaa siten, että raja kulkee valtatiellä 16 (”Jaakon hallin risteyksestä” Kurejoelle Riihikankaantien riesteykseen, josta Riihikankaantietä pitkin(kuulemma aikoinaan sovittu Haukkalan Ms:n kanssa po. rajasta)Kurejoelle (Lappajärven suuntaan). Sissalan puolellla raja kulkee pitkin kylärajaa(402)-

Rajojen harmonisoimiseksi tulee hallitus käsittelemään asiaa.

Toistaiseksi kuitenkin kehoitan jäseniä noudattamaan  em. seuran rajaa eli valtatie 16-Kurejoki-Riihikankaantie.