Metsästys
Suomessa metsästys on suosittu harrastus. Nykyään Suomessa on noin 300 000 metsästäjää, joista viisi prosenttia eli noin 15 000 on naisia.
Suomessa on väkilukuun suhteutettuna enemmän metsästäjiä kuin missään muussa Euroopan maassa.
Metsästäjät tekevät Suomessa paljon vapaaehtoistyötä yhteiskunnan hyväksi muun muassa suorittamalla riistalaskentoja sekä tarjoamalla viranomaisille suurriistavirka-apua esimerkiksi liikenteessä loukkaantuneiden tai vaaraa aiheuttavien hirvieläinten ja suurpetojen jäljestämiseksi, karkottamiseksi tai talteen korjaamiseksi.
Saaliskiintiöt ja metsästysajat
metsästyskaudelle 2026-2027
(ote kesäkokouksen pöytäkirjasta.) (koko pöytäkirja luettavissa Ajankohtaista välilehden alta.)
7§ Saaliskiintiöt ja metsästysajat
Kauriin metsästys:
Hallitus esittää: Kauriin metsästykseen vapaa ja valtion ajat.
Hallituksella on oikeus lopettaa metsäkauriin metsästys, mikäli kanta näin edellyttää
Yleinen kokous päättä:
Hyväksytään hallituksen ehdotus ☒
Yleisen kokouksen ehdotus
Sovitaan että seuran jäsenet ilmoittaa mikäli kanta alkaa heikkenee. Hallitus ottaa asiaan kantaa
Kaurisjahdin vieraskortti:
Hallitus esittää:
Vieraskortin kiintiö on 1 kauris/vieras/päivä. Kauden aikana sama vieras voi kaataa 2 kaurista, erillisillä vieraslupa maksuilla.
Vieraskortin maksu 10e + kaatomaksu 20e.
Isäntä maksaa vieraan vieraskortin, sekä mahdollisen kaatomaksun. Pankin lisätieto kohtaa tulee pistää vieraan nimi.
Vieraiden kauriskaadosta ilmoitus Heikki Hietalalle, sekä omariistaan.
Yleinen kokous päättä:
Hallituksen ehdotus hyväksytään☒
Yleinen kokous esittää:
Kokouksessa tulee ilmi, että vieraan ilmoittamat kaadot ei tulee esiin seuran saalistilastoissa. Omariista kirjauksessa täyttyy lisätä, Uusi saali, oikea yläkulma rattaan alta, saaliin kirjaus seuralle aktiiviseksi, seurakohtaan tulee lisätä kurejoen metsästysseuran asiakasnumero, joka on 1042999.
Tärkeintä on että kaadot merkitään oikein.
Kevätpukki jahti:
Hallitus esittää:
Kiintiöt 1/ jäsen, seuran kiintiö 8.
Yhdyshenkilönä toimii Heikki Hietala, jolta metsälle lähdettäessä kysyttävä tilanne sekä ilmoitus välittömästi kaadon jälkeen.
Pukkijahti vain seuran jäsenille.
Hallituksella on oikeus perua kevätpukki jahti 2027 mikäli kokee tämän tarpeelliseksi ja mikäli kauriskiintiö tätä edellyttää.
Yleinen kokous päättää
Hallituksen ehdotus hyväksytään ☒
Kanalintu Kiintiö:
Hallitus esittää:
Metso: 1/jäsen
(suositus musta)
Teeri: 2/jäsen (suositus musta)
Pyy: Vapaa
Peltopyy: rauhoitettu
Fasaani: Vieraalle hyppyytys lupa 10e, kaatomaksu 15e.
Jäsenille 1 kukko/jäsen. Huom! Tämä lisäyksenä hallituksen esitykseen. Mikäli kaksi lintua istuttaa, niin yhden saa ampua.
Vain koirilla tapahtuvaan metsästykseen valittiin alue Valtatie 16 – Alajärven seuran raja – Lehtimäen raja – Saukonkyläntie – Juutintie – Siihtalantie.
Muulla alueella metsästystapa vapaa.
Yleinen kokous päättää:
Hallituksen ehdotus hyväksytään ☒
Rusakko ja metsäjänis:
Hallitus esittää: kiintiöt vapaat
Yleinen kokous päättää:
Hallituksen ehdotus hyväksytään ☒
8§ Rauhoitusalueet:
Hallitus esittää:
-rauhoitus alueet entiseen tapaan:
eli Isonevan alue teerelle ja Lohijoen ryömy kyyhkysille.
Tarkennus teeren osalta:
Isonevan osalta rauhoitus isontien (Kanavan Kaveri – isonevan ns läpimenevän kuusikkoon, Kevarista 2km Menkijärven suuntaan.)
-Joulurauha 24-25.12 (koskee kaikkea metsästystä)
Suurriistametsästys
Hirvenmetsästys
Kurejoen metsästysseuran alueella toimii hirvenmetsästyksessä kaksi jahtiseuruetta. Saukonkylän ja Koskenvarren seurue sekä Kurejoen seurue. Metsästysseuran alueella harjoitetaan hirven metsästystä Alajärven alueen yhteisluvan mukaisesti.
Karhunmetsästys
Kurejoen metsästysseura on liittynyt karhun metsästyksen yhteislupaan. Lupa-alue on Alajärven-Kuortane-Lapua-Nurmo-Peräseinäjoki-Jalasjärvi.
Jäsenet voivat liittyä jahtiporukkaan ilmoittautumalla Jussi Mattilalle. Liittymismaksu on 10€.
Metsästysseuran vieraskortit
Päiväkortti ja vuosikortti
.
Kurejoen Metsästysseuran alueelle voit hakea metsästysoikeutta päiväkortilla tai vuosikortilla.
Päiväkortin ja vuosikortin ehdot:
Sinulla on oltava voimassa oleva metsästyskortti.
Sinulla on oltava kantamisoikeus käyttämääsi metsästysaseeseen.
Tilapäisellä luvalla saa metsästää Kurejoen metsästysseuran alueella pienriistaa, pienpetoja ja lintuja (kanalinnut, fasaani ja kyyhkynen)*.
Tilapäinen lupa ei oikeuta suurriistan metsästykseen.
Sinun on otettava huomioon seuran asettamat säännöt ja rajoitukset.
*Lintumetsätyksessä oltava Kurejoen metsästysseuran jäsen mukana metsästyksessä (metsästysisäntä). Saalis menee isännän kiintiöstä.
Tilapäisten metsästusoikeuksien hinnat:
Päiväkortti 10 euroa
Vuosikortti 40 euroa (metsästysoikeus pienpedoille, seuran jäsenen seurassa).
Vuosittain 1.12 jälkeen ei tarvita Alajärven yhteislupa-alueen jäsenille.
Fasaanin hyppyytys 10 euroa.
Fasaanin ampuminen 20 euroa
Suorita haluamasi tilapäisen luvan maksu seuran tilille. Laita maksuun viestikohtaan nimesi ja hakemasi kortti (esim. päiväkortti ajalle 19.11.2020). Ota suorittamastasi maksusta tosite ja pidä se mukana jahdissa.
Metsäkauris:
-Vieraskortin kiintiö on 1 kauris/vieras/päivä/30e. Syksyn aikana sama vieras voi kaataa 2 kaurista, erillisillä vieraslupa maksuilla.
Vieraskortin maksu 30e
-Yhteyshenkilö Heikki Hietala gsm: 040 8463695
(Kevätpukkijahti vain seuran jäsenille)
Kurejoen Metsästysseuran tilinumero:
FI49 5188 1040 0020 17 (Alajärven Osuuspankki)

