Vuosikokous 2023

Valitettavan heikosti näytti jäseniä kiinnostavan seuran asiat, kun vain 15 jäsentä tuli kokouspaikalle. Kokous todettiin kuitenkin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi ja näin myös sääntöjen mukaiset päätökset saatiin tehtyä.

Seuran puheenjohtajaksi yksimielisesti valittiin Juha Sillanpää. Hallituksen erovuorossa oleville paikoille valittiiin Jouni Seppä-Lasssila jatkamaan ja uutena Heikki Hietala. Hallituksen varajäseninä jatkavat Esa Alanko ja Eeti Kantokoski.

Toiminta ja talous menneeltä vuodelta 2022 ja laadidut toimintasuunnitelmat ja talousarviot vuodelle 2023 hyväksyttiin.

Liittymismaksu päätettiin pitää ennallaan. Sen sijaan jäsenmaksua päätettiin korottaa 10 €:lla, jotta mahdollistetaan Lähemajan pesuhuoneen ja saunan remontin teettäminen ulkopuolisella, koska jäsenkunnasta ei näytä löytyvän talkoohenkeä vaadittaviin töihin.

Lisäksi hyväksyttiin hallituksen esitys periä 5€ lisämaksu paperilaskun lähettämisestä. Tällä päätöksellä halutaan jäsenkunnan mahdollisimman kattavasti ilmoittavan voimassa oleva sähköpostiosoite sihteerille laskun lähettämiseksi sähköpostilla ilman lisäkustannuksia.

Hallitus on kokouksessaan ennen vuosikokousta päättänyt myös rauhoittaa seuran alueen metsäkaurisuroksen kevätmetsästyksen osalta eli ns. ”Pukkijahdin” , kauriskannan romahdettua parin viime vuoden aikana.

Oma riistan mukaan 1.1.-31.12.2021 ammuttu 26, 1.1.-31.12.2022 28 ja 1.1.2023- 9 metsäkaurista, yhteensä 63 kpl.